Revontuliklaani

 

 

Kauan kauan sitten, kun muinaiset esi-isämme vielä teroittivat kynsiään täällä, alkoi tapahtumaketju, joka on johtanut juurensa myös meihin ja nämä tapahtumat, nämä tapahtumat vaikuttavat vielä tänäkin päivänä meidän elämäämme täällä Alaskassa...

   Kaunis, mustaakin mustempi turkkisempi naaras-kissa oli siirtynyt uusille metsästysmaille kumppaninsa, komeaakin komeamman harmaaraitaisen kumppaninsa kanssa. He olivat löytäneet täydellisen pienen reviirin, jonka antimilla he pystyivät ruokkimaan itsensä, ja jota he pystyivät myös itse puolustamaan. Tuo alue oli pyhää. Sen omistaja sai tietämättään kaiken mitä tarvitsi. Jokainen sillä paikalla elänyt kissa oli pulskistunut ja lisääntynyt kuin herttua konsanaan. Tuo kaksikko ei ollut kuullut tuosta alueesta, mutta sillä he nyt elivät. Alkoi tämäkin kissapari pulskistua, nukkuivat he makoisasti, säät suosivat aluetta ja reviiriä tahtovista ei näkynyt jälkeäkään. Ainoa, mikä tässä kaikessa oli varjopuoli, oli unet. Vaikka nuo kuvan kauniit kissat nukkuivat kuin karhut talviunilla, heitä silti vaivasi oudot unet. Unet, jotka tuntuivat varoittavan heitä. Joka yö he näkivät unta uudesta kissasta. Kissa oli aina erilainen, mutta kaikissa oli jotain yhteistä. Ne kaikki olivat pulskia, laiskoja ja itserakkaita hemmoteltuja kissimirrejä. Aina nuo kissat saivat seurata yön ajan uuden kissan pulskistumisen, sen jälkeen tuota pulskaa kissaa ympäröivät monen monet pennut, mutta yksikään pentu ei ollut normaali... Kaikissa oli jotain outoa, kenellä epämuodostunut tassu, kuka sokea kenellä ei häntää ollenkaan. Tuo pulska kissa ei jaksanut välittää. Olihan hänellä kaikki mitä tarvitsi. Riistaa riitti niin paljon että hän jätti sitä metsästämättä. Ja aina uni päättyi hyytävään, sairaan ja kuolevan kissan verta hyytävään kiljaisuun. Monet vuodenajat tuo kissapari katseli toinen toistaan kauniimpien kissojen muuttuvan pulskiksi ja itserakkaiksi.
   Kunnes eräänä päivänä nuo kissat astelivat alueensa laitamilla ja huomasivat pulskan hiiren tepastelevan yhtä helppona kohteena kuin kaikki muutkin. Ei nuo kissat jaksaneet edes vaivautua hiiren perään, heillähän riitti ruokaa vaikka muille jakaa. Hiiren ohitettuaan nuo kissat pysähtyivät kuin seinään. Siinä samassa he tajusivat, muistivat nuo karmaisevat unensa ja huomasivat, etteivät he olleet jaksaneet vaivautua hiiren perään. Elämä täällä oli liian helppoa! Mutta sitä kirosi jokin... Jokainen unen kissa oli jatkanut sukuaan monien kissojen kanssa, mutta luultavasti yksikään niistä pennuista ei tulisi jatkamaan... Nuo kissay ymmärsivät, että elämän ei ollut tarkoitus olla helppoa. Elämässä piti olla jotain, jonka vuoksi elää ja kuolla. Toinen kissoista katsoi taivaalle ja mietti ajatteliko kukaan muu samoin. Olivatko kissat tähän asti ymmärtäneet miksi he elivät? Kuka heitä ohjaisi eteenpäin ettei jokainen kissa muuttuisi noiden unien karmaiseviksi eläimiksi, jotka eivät tahtoneet kuin itsensä parasta?

   Nuo kissat juoksi vat ja juoksivat. Juoksivat niin kauan että oma alue oli jäänyt taakse jo kauan sitten. Kuin seinään, he pysähtyivät. Molemmat tiesivät, mitä heidän oli tehtävä. He keräsivät kissoja yhteen ja alkoivat opettaa heille mikä elämässä oli tärkeää. He kuulivat monilta tarinoita tuosta pyhästä alueesta jolla he olivat eläneet. Se kuulemma laajeni joka kerta, kun yhden uuden pulskan kissan suku katosi. Jos se alue laajenisi, ei kissoja lopulta enää olisi. Ne kissat, joihin pari tutustui lähimmin, jäivät yhdessä parin kanssa auttamaan sanan levittämisessä. Tuo ryhmä oli sosiaalinen. Kaikki pitivät huolta toisistaan. Ruokaa metsästettiin yhdessä ja pesä oli kaikille sama. Ryhmä oli niin tiivis, että sitä alettiin kutsua klaaniksi. Laumaksi, jossa jokainen kissa sai elää ystäviensä turvassa ja tuessa. Vuosien aikana viisauksien selittäminen yhä uusille kissoille, kävi hankalammaksi. Pari, joka oli luonut klaanin alkoi käydä vanhaksi. Nuo Alfoiksi kutsutut kissat istuivat kerran yöllä kivellä ja katselivat tummaa taivasta. Eikö olisi helpompaa keinoa pitää kissat hengissä? Entä kun heistä aika jättäisi? Naaraskissan mukaan hyvän kertominen ei koskaan loppuisi, kunhan koskaan ei luovuttaisi. Valoa saattoi löytää synkimmästäkin luolasta, kun vaan jaksoi kaivaa kohti valoa. Noiden sanojen myötä kissat nousivat sanomatta sanaakaan seisomaan ja keskittivät kaikki ajatuksensa kissojen auttamiseen. Heidän henkensä ja tahtonsa olivat niin vahvoja, että he saivat liitettyä itsensä taivaalle. Ilman ruumista he saattoivat hallita luontoa. He hallitsivat tuulta, riistaa, vuodenaikoja, jopa luonnonilmiöitä. He olivat valloittaneet taivaat. Avukseen he valitsivat klaaninsa jäsenet. Siniharmaa naaras sai tehtäväkseen hallita vesiä. Hänestä tuli vedenkissa. Avukseen tuulen hallintaan he valitsivat valkean nopean kollin. Hänestä tuli tuulenkissa. Tulen hallinnan sai tehtäväkseen liekinoranssi kollikissa. Riistaa taas hallitsi maanruskea kissa-naaras. Yötä ja päivää sai hallita musta-valkeakolli. Nyt merkiksi olemassa olostaan tuo kissakaksikko loi Revontulet. Niiden värikirjo kertoi elämän rikkaudesta. Elämän ei ollut tarkoitus olla helppoa. Elämään piti olla elämisen tarkoitus. Oli joltava joku, jota suojella ja joku, joka suojelee sinua. Nuo sanat ymmärtäneet ja niitä noudattaneet kissat pääsivät Revontuliklaanin jäseneksi jättäessään edellisen elämänsä. Nimensä ja perimänsä perusteella heistä tulisi joko Vesi-, Tuuli-, Tuli-, Aurinko-, Kuu- tai Maakissoja. Alfoista olisi määrä tulla Revontulikissoja. Merkkinä pääsystä Revontuliklaaniin tästä tulisi yksi tuhansista tähdistä, joita taivaalla tuikkii nyt ja aina, meidänkin jälkeen.

 

Aurinkokissa ~Hallitsee auringon liikkeitä ja päivän säätä
Kuukissa ~ Hallitsee kuun liikeitä ja kokoa, sekä yön säätä
Maakissa ~ Hallitsee riistaa ja kasveja
Revontulikissa ~ Tekee suuret päätökset ja johtaa Revontuliklaania
Vesikissa ~ Hallitsee vettä
Tuulikissa ~ Hallitsee tuulia ja pilviä
Tulikissa ~ Hallitsee tulta ja kuivuutta

Aurinkokissa

Aurinkokissat ovat yleensä iloisia ja aamuvirkkuja kissoja, joilla on aina hyviä neuvoja. Nämä nauttivat työskentelystä ja hellyydestä. Aurinkokissojen tiedetään olevan aurinkoisia, mutta myös herkästi loukkaantuvia ja herkkiä kissoja.

Kuukissa

Kuukissat ovat iltavirkkuja ja aamu-unisia, sekä yleensä melko yksinkertaisesta pitäviä persoonia. Kuukissat tulevat toimeen kaikkien kanssa ja ovat lojaaleja ja helposti johdettavia, mutta joskus jopa hyväuskoisia.

Maakissa

Maakissat ovat luonnonläheisiä ja tarkkaavaisia, joilta ei jää mikään huomaamatta. Ne osaavat suunnistaa oudossakin maastossa käyttäen jokaista aistiaan hyväksi. Maakissat ovat yleensä suorapuheisia ja vähään tyytyväisiä, ja ovat tietoisia kaikesta ympärillään tapahtuvasta.

Revontulikissa

Revontulikissat ovat syynnynnäisiä johtajia, jotka huomioivat aina kaiken. Saattavat joskus olla itsepäisiä ja omahyväisiä, mutta ymmärtävät aina muiden huolet ja osaavat varautua kaikkeen. Huolettomuus ei kuulu Revontulikissan luonteenpiirteisiin.

Vesikissa

Vesikissat ovat joustavia ja sosiaalisia, sekä yleensä leikkisiä persoonia. Heillä on aina jotain vastattavaa ja omia mielipiteitä, joita ne ilmaisevat aina hienotunteisesti. Vesikissat eivät ole turhan äkkipikaisia, vaan yleensä hiljaisia ja pitkävihaisia, mutta saattavat saada aikamoisen myrskyn aikaan.

Tuulikissa

Tuulikissat ovat viisaita ja ketteriä, sekä luonteeltaan oman tiensä kulkijoita, joiden päätä ei käännetä. Tuulikissat eivät todellakaan ole huomionhakuisia ja pitävät mielipiteensä usein omana tietonaan. Tuulikissan olotilaa on vaikea arvioida etäältä. Tuulikissoilla on yleensä hyvä tasapaino ja keveät askeleet, joten ne osaavat kulkea hiljaa.

Tulikissa

Tulikissat ovat temperamenttisiä ja itsepäisiä kissoja. Heillä on kuitenkin lämmin sydän ja avulias mieli. Tulikissan mieltä on miltei mahdoton ja turha hallita suoraan. Tulikissat ovat herkkiä ja äkkipikaisia luoteita, jotka ovat heikoimmillaan loukattuina.